Pääsin tänään sentää vankilasta koulusta aikasin pois. Mutta sitten kun pääsen kotiin ja katon peiliin nään taas sen kamalan minäni ja mieleen taas välähtää se että mitä kaikki muut musta on taas koulu päivän mittaan ajatellu. 

Toi oikeestaan kuvaa harvinaisen hyvin miltä musta tuntuu. Vaikka maailmassa on ehkä lihavampiaki ihmisiä ku minä, mutta mä en vaan pysty hyväksymään itteäni tämmösenä ku olen. Mulla on myös mua painavampi kaveri, mutta jostain syystä mä en voi pitää häntä yhtä lihavana ku minä. Mun päässä, mun elämässä, mä oon se lihavin ja kammottavin eliö. Ehkä kamalin asia mitä mun vartalossa vihaan on jalat. Ne on liiat lyhyet. Pohkeet on liian isot. Reidet on liian paksut. Kun mä kattelen kuvia tytöistä joilla on oikeesti ne täydelliset jalat se oikeesti pistää mut itkemään.

Siis jos oikeesti on mahdollista saada tommoset jalat ja reidet. Mä haluan ne. Mä haluaisin ja rakastaisin pitää farkkusortseja, mutta mä en yksinkertasesti kehtaa koska musta tuntuu että kaiken maailman läskit heiluu joka askeleella.Toinen asia on kädet. Musta tuntuu että niittekin läskit heiluu jokasella liikkellä...Okei ehkä tää kävis nopeemmin jos vaan sanon, että aivan sama mistä kehonosasta puhutaan musta tuntuu että kun liikun kaikki läskit heiluu. 

Ja mä vaan haluan tietää mitä pitää tehdä saadakseen tommoset jalat. Tanssia, juosta vai mitä? Mä haluaisin vaan vartalon mistä mä en haluais karata. Onks se loppujen lopuks niin paljon pyydetty?