En oo kirjotellu mitään nyt vähään aikaan koska en oikee oo saanu näit mun ajatuksii sanoiks ja viel kirjotettuu niitä joten kuten järkevästi tähän lootaan. Viimiset kokeet on nyt ohi sain ihan muutaman ilosen yllätyksen sielt paskojenki joukosta. Argh, vähän pieni vitutus kumminki ollu ku yks meijän luokkalainen otti mua jostain ihme syystä ranteesta kiinni ja mun hiha nousi vähä ja tietenki osa mun arvista sit loisti vaaleel ihol... Muut luokas sit vaan huuteli ''emo'', ''huomion kerjääjä'' yms. Opettaja tietenki käski mennä näkee terkkaria ja se ei todellakaan ollu mikään nautinnollinen kokemus. Mulla teetettiin kaiken maailman kyselyt, masennustestist johonki samperin väkivaltaisuustestimoskaan asti. Harvinaisen ahdistavaa puuhaa. Terkkari kyseli et nautiks mä verestä niin paljon että mä olisin valmis satuttamaan jotain toista....Oikeesti? Luuleks se oikeesti että tässä on siitä kyse, koska nautin verestä? Siis tottakai, veri on kaunis ja ihana asia mun mielestä, mutta mä en ole niin sekopäinen että mä pahoinpitelisin toista. En ikinä... Okei tää paikka on täynnä kaiken maailman paskiaisia mitkä mun tekis mieli välil tappaa, mut en mä silti pystyis. Ja mua ärsyttää että terveydenhoitaja koittaa selittää että ''mä tiedän miltä susta tuntuu'' ja sitten ku kysyn ''ootko viilelly ite ennen'' ''en'' ''ootko ollu masentunu'' ''en''. Jos se ei oo kokenu tätä ite ni miten helvetissä se voi tietää miltä musta tuntuu? Se rupes ehdottamaan kaikenmaailman kallonkutistajia ynnä muita, mutta ei, mä en halua että ketään koittaa muuttaa mua. Mä en edes tiedä haluanko ite muuttua. Mä tiedän et mä haluan pois tästä paskasta mielentilasta, mutta ongelma on se etten mä een muista mitä onnellisuus on, mä en tiedä nauttisinko mä siitä niin paljon. Ja loppujen lopuks, jos jollain on mahdollisuus muuttaa mua ni mun mielestä se olen minä. Mun pitää ite löytää jostain mun pääni pimeydest se pieni valo, mitä siellä tuskin on, ja rakentaa siihe uus elämä. Mutta nyt, se on vaan mahdotonta.

tulin vaan pikasest nyt laittaa nää parit infot tält viikolta tänne, ni voi sit kattoo myöhemmin et miten paskasti mä oon elämääni vetäny.

tänä aamul piti herätä suht koht aikasin et vois saada jotain aikaseksi päivän aikan mut se vähä kusas ku pääsin vast puol neljän aikaan nukkumaan ni painoin herätyksen pois miettimättä yhtää enempää. Mut joo oon onnistunu melko hyvin olee syömät tänää, kattoo mitä huomisest tulee sit. ja jos huomiseks kolahtais postilaatikkoon ne simsit ni sit sais niittenki pelaamsit startattuu. 

oon lukenu toiseen kokeeseen tänää ja varmaan pitäis lukee vieläki ku koe on huomen. ja se into siihen kouluun ylipäätänsä on se 0%. en tahdo nähdä joittenki niitten vitun idioottien naamoi. ja en oo tehny mitää läksyi, tappanu vaan jtn monsterei tosa fantasiapelis. saatanan tärkee elämä taas vaihteeks et huh huh.

Joo, viikonloppu starttas ja elämäst katos se pieniki sisältö. Oon kuluttanu eilisen illan ja tän päivän vaan koneel pelaten jotain fantasiapelii ja selannu tumblria. Ulos en oo ees uskaltanu läksii, toi maas oleva loskapaska näyttää viel enemmän masentuneelta ku minä. Mulla olis parit viimiset kokeet ens viikolla, mutta ei olis mitään intoa lukee niihin... Tosin mulla on nykyään aika harvoin intoo mihinkään.Ootan vaan joululomaa ettei tartte stressata koulust, tosin tiedän et sitku nään mun torkkarin paskat numerot masennun niin maan perkeleest ettei mitää järkee. Äiti onneks lähti pois täks yöks ja ens viikol se lähtee kaheks viikkoo Thaimaasee ni saa sit olla rauhas koto ilma et kukaa ei oo valittamas miten kamala ihminen olen. Alkuviikost pitäis kans sit vihdoin tulla kaks mun tilaamaa simsii et sit vaan istun koneella ja pelaan sitä ku mikäki nörtti. Ja samalla lihon sen 50 kiloo taas vaihteeksi. 

Mun pitäis täsä päivän aikan viel tanssii, tehä lihaskuntoo et näit läskei sais ees johonki siirrettyy ja kai sit pitäis jotenki ittensä pakottaa lukee niihin kokeisii. Luultavasti tosin en saa ees keskityttyy koska mun pääs liikkuu miljoona asiaa täl hetkel.

Pääsin tänään sentää vankilasta koulusta aikasin pois. Mutta sitten kun pääsen kotiin ja katon peiliin nään taas sen kamalan minäni ja mieleen taas välähtää se että mitä kaikki muut musta on taas koulu päivän mittaan ajatellu. 

Toi oikeestaan kuvaa harvinaisen hyvin miltä musta tuntuu. Vaikka maailmassa on ehkä lihavampiaki ihmisiä ku minä, mutta mä en vaan pysty hyväksymään itteäni tämmösenä ku olen. Mulla on myös mua painavampi kaveri, mutta jostain syystä mä en voi pitää häntä yhtä lihavana ku minä. Mun päässä, mun elämässä, mä oon se lihavin ja kammottavin eliö. Ehkä kamalin asia mitä mun vartalossa vihaan on jalat. Ne on liiat lyhyet. Pohkeet on liian isot. Reidet on liian paksut. Kun mä kattelen kuvia tytöistä joilla on oikeesti ne täydelliset jalat se oikeesti pistää mut itkemään.

Siis jos oikeesti on mahdollista saada tommoset jalat ja reidet. Mä haluan ne. Mä haluaisin ja rakastaisin pitää farkkusortseja, mutta mä en yksinkertasesti kehtaa koska musta tuntuu että kaiken maailman läskit heiluu joka askeleella.Toinen asia on kädet. Musta tuntuu että niittekin läskit heiluu jokasella liikkellä...Okei ehkä tää kävis nopeemmin jos vaan sanon, että aivan sama mistä kehonosasta puhutaan musta tuntuu että kun liikun kaikki läskit heiluu. 

Ja mä vaan haluan tietää mitä pitää tehdä saadakseen tommoset jalat. Tanssia, juosta vai mitä? Mä haluaisin vaan vartalon mistä mä en haluais karata. Onks se loppujen lopuks niin paljon pyydetty?    

 Ensimmäinen kirjotus... Mitä tähän sitten loppujen lopuks pitäis kirjottaa. Oon surkee ilmasemaan tunteitani todellisuudessa, kuvittelinko mä oikeesti, että se oli jotenki kauheen helppoa sitten netissä? Tai kai sen pitäis olla, mutta siinä vaiheessa ku on tämmönen tunnevammanen ku minä ni sit onki vähän vaikeempaa. 

Kai mun pitäis sitten kertoa jotain tästä mun kamalasta elämästäni ja siitä suuresta vihasta mitä mä itseään kohtaan tunnen.

Mun on pakko myöntää, että mun pitäis kai olla ihan hemmetin tyytyväinen mun elämään, koska mä tiedän että jollain ihmisellä asiat on vielä huonommin. Mulla on perhe, mitä toisilla ei ole, mutta ainut kenestä mä oikeesti välitän tässä perheessä on mun sisko. Mulla on myös kavereita, mitä toisilla ei ole, mutta mä en tiedä voinko mä oikeesti pitää niitä mun kavereina koska mä en pysty avautumaan. Mä en halua kertoa niille mun asioista. Mä päällepäin luotan niihin. Mutta sitten kun mun pitäis oikeesti kertoa jotain ni mun takaraivossa alkaa sykkimään se pelko että ne oikeesti vaan esittää, ne esittää niin kauan että kuulee multa jonkun mehevän jutun mitä ne voi levittää. Ja musta oikeesti tuntuu että jos mä kertoisin sen kaiken paskan mitä mun päässä on ni ne lähtis käpälä mäkeen samantien. 

Joten tavallaan mun elämä ei ole ees kamalaa, joten mitä hemmettiä mä tässä valitan. Mutta ehkä suurempi tässä jutussa on se mun viha mua itseäni kohtaan. Mä vaan inhoan itteäni joka asiassa. Mä olen liian lihava. Mä olen liian ruma. Mä olen surkea koulussa. Mä en ole hyvä missään. Mä olen liian ärsyttävä. Mä olen yksinkertasesti turha tässä koko maailmassa. Mulle ei ole paikkaa täällä.